Concecpt Finnrowing Oy

Wattbike ja Triathlon

Wattbike ja Thriatlon

Wattbike-kokemuksia / Tiina Boman & Jarmo Hast

Olen kokeillut Wattbikea ensimmäisen kerran kevättalvella 2009, jolloin se teki hyvän ensivaikutuksen. Sittemmin olen käyttänyt Wattbikea harjoittelussani marraskuun alusta lähtien.

Wattbikessa saan säädettyä ajoasennon erittäin tarkasti vastaamaan aika-ajopyöräni ja maantiepyöräni mittoja, jolloin lihakset rasittuvat samalla tavalla kuin oikealla pyörällä ajaessa. Wattbiken vastusmekanismit vastaavat sisäharjoitteluun tarkoitetuista kunto- ja spinningpyöristä ehdottomasti parhaiten tuulen ja mäkien aiheuttamaa vastusta.

Ajotekniikka:

Vasen polveni on operoitu useasti pyöräonnettomuuden aiheuttaman vamman seurauksena. Tästä johtuen vasemman jalan voimataso ja hermotus on huonompi kuin oikeassa jalassa. Wattbike antaa koko harjoituksen ajan reaaliaikaista tietoa puolieroista Polaarisaatioa käyttäen, jolloin voin kontrolloida asiaa koko harjoituksen ajan. Lisäksi tarkastan aina harjoituksen jälkeen prosentit (vasen/oikea). Samoin seuraan harjoituksen aikana voimakäyrää, joka kertoo ajotekniikastani ja yritän muuttaa tekniikkaa siten, että voimantuotto jakaantuisi tasaisesti koko poljinkehälle. Tavallisella pyörällä ajaessa helposti luulee ajavansa oikein, mutta Wattbike kertoo totuuden. Wattbiken avulla olen huomannut puutteita lonkankoukistajalihasten toiminnassa ja alkanut vahvistaa ja venyttää niitä.

Testaus ja kontrolliharjoitukset:

Wattbiken avulla pystyy tekemään luotettavia testauksia ja kontrolliharjoituksia, koska eri muuttajat (teho, vastukset, poljinkierrokset, syke jne.) saadaan vakioitua 100 % varmuudella. Olemme käyttäneet anaerobisen kynnyksen määrittämiseen tunnin testiä ja kontrollitestinä 10 km:n aika-ajoa. Lisäksi tehoharjoitusten seurannassa on helppo todeta edistyminen seuraamalla sykettä ja tehoa. Testauksessa käytämme lisäksi laktaattimäärityksiä, joiden avulla saadaan harjoitteluun täsmälleen oikeat tehoalueet. Kokonaisuudessaan Wattbike on tuonut käytännölliseen testaukseen työkalun, jonka hyödyntäminen on riittävän konkreettista itse kilpailu- ja harjoitussuorituksiin.

Kokemuksia /Antti Hagqvist

Wattbike on oikeasti käytännöllinen työkalu urheilijalle, mutta myös valmentajalle. Tehojen ja ennen kaikkea tekniikan seurannassa Wattbike on hinta-laatu suhteeltaan ylivoimainen. Itse hyödynnnän Wattbikea työssäni valmentajana niin huippu-urheilijoiden kuin kuntoilijoiden kanssa. Enää ei tarvitse arvailla ja tehdä epäsuoria mittauksia siitä missä mennään. Wattbiken avulla kontrollointia saadaan joka päiväiseen harjoitteluun ja sitä myötä mahdollisiin ylirasitystiloihin päästään kiinni hyvin aikaisessa vaiheessa, eikä vain muutaman kerran vuodessa toteutettavissa testeissä.